keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Neljä vuotta







 Juhannustyttömme on jo neljä, itsepäinen ja persoonallinen tyyppi,ihana. Häntä juhlittiin ensin viikonloppuna kummien,mummien ja meidän ystävien kanssa. Jätin leipomiset juhlien aamuun ja ihan hyvin kerkesin, jotenkin tuntuu että leivonnaiset ei ole tuoreita ellei ne ole tehty samanapäivänä,hullua(Ko).
Kinuskikissan sivut toimivat inspiraationa leivontahomiin; suklaamarengit,sateenkaarikakku,täytekakku ja mokkapalatikkarit olivat kaikki sieltä. Karlan blogista All I ever wanted is here löytyi helppo ja hyvä ruisbruchetta ohje. Äitini teki vielä kaksi Focacciaa niin kattaus olikin siinä.
 Eilen sitten sankari vietti ensimmäiset kaverisynttärinsä ja prinsessa oli kiharoineen kyllä tohkeissaan=) Viisi päiväkotikaveria saapui juhlimaan ja tarjoilut yksinkertaistin jäätelöbaariksi,mokkapaloiksi sekä popcorniksi. Olipa kyllä liikuttavaa seurata näin pienen ihmisen touhuja kavereidensa kanssa.En ehkä kestä!
Barbien piilotusta leikittiin värikoodeilla, simppelileikki ja tyttöjen mieleen. Jokainen vieras sai oman kruununsa ja lähtiessään pienen pussukan muistoksi.










Illemmalla meen mun omien prinsessojen kanssa vähän ulos, siitä lisää =)

4 kommenttia:

  1. Siis ihan mielettömästi onnitteluja Rinsessa-Hulivili-Sööttimykselle!!! <3 Ihanat juhlat, viehättävän suloinen päivänsankari..en ehkä kestä miten ihanalta näytti!! Ihan huippua kaikkine herkkuineen ja kaverisynttäreineen.. wau
    -SuviKaima-

    VastaaPoista
  2. Voi mikä prinsessa, oikein paljon onnea! Ja hieno tuo sateenkaarikakku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos=) Ja tuo on muuten todella helppo tehdä,uppoisi varmaan teidänkin prinsesalle=)

      Poista