sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ahdistaa vai ihmetyttää vai miten tämän ottaisi.


Ensin mä pysähdyin tämän kotimaan poliittisen tilanteen äärelle, kokoamaan oman kantani ja sitten kuuntelemaan ja lukemaan muiden mielipiteitä. Aikamoista, äärilaitaa ja oman totuuden huutamista.


Sitten tuli tämä pakolaiskriisi, sen kummemmin miettimättä pysähdyin kertomaan lapsille mistä on kysymys ja koottiin tavaraa sitä tarvitseville ja toimitettiin eteenpäin. Takaraivossa pienenä ihmetyksenä muistutti edelleen nuo huutavat mielipiteet tuohon taloutemme kriisitilaan, mutta en enää jaksanut miettiä sitä.


Sitten ryhmä missä olen mukana, avustusryhmä hädänalaisille jouduttiin laittamaan kiinni, salaiseksi, joku oli auttajien henkilöllisyyden nähtyään päättänyt tehdä ilkivaltaa auttajille. Sitten rakas kotikaupunkini päättää ottaa vastaan näitä hädänalaisia ja muutama ihminen ottaa oikeudekseen kivittää avustajia ja ammuskella raketteja bussia kohti.
Ystäväni lapsuudesta painaa tykkää-nappia facebookissa, sen kummemmin lukematta tai tutustumatta kuvaan mutta katsoi siinä olevan isän ja lapsen jotain askartelujuttuja. No, ilmeisesti siinä olikin isä askarrellut valkoisen KKK-päähineen lapselleen, hän otti tykkäyksensä takaisin, hups! Sillävälin hänet kerettiin jo kovin sanakääntein leimata julkisesti, syyttää, haukkua...häntä tuntematta, asiaan perehtymättä.


Nämä sohvalle hyppivät jalat tuossa ovat vielä hetken ihanan vapaita. Hyppikööt ja iloitkoot.
Sillä meidän maailmamme tässä hetkessä on rauhaton ja tuomitseva, järkyttävän äkkipikainen.


Ahdistavaa on se että tuomitaan niin nopeasti, huudetaan ja vihataan. Jaetaan linkkejä mitä ei edes jaksa lukea mutta kun -otiskko oli niin mua, lähdekritiikkiä ei ole olemassakaan vaan totuuksina painetaan jaa ja tykkää ja mitä näitä on-nappeja.


Ahdistaa, ihmetyttää vai miten tämän ottaisi. Niin, opettaa noita hyppiviä jalkoja inhimillisiksi,humaaneiksi. Samalla nauttien oman elämän onnesta ja auttaen niitä ketkä sitä tarvitsevat,joo joo. Silti eniten ahdistaa tämä huutamisen ja äkkipikaisuuden ja solvaamisen ilmapiiri.
Itkettääkin ihan. Olen nimittäin oman Suomeni kanssa vähän pihalla.

3 kommenttia:

  1. Ihan tosi hienosti kuvailtu! Samaa fiilistä täälläkin ❤ mut mä oon varma että lapsistamme tulee just hyviä! Tsempii ja tehdään niinku sydän sanoo, se on aina oikeessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja Tuuli näinhän se on,kuunnellaan sydäntä ja jos sä oot varma että niistä tulee hyviä niin mä uskon sua;)

      Poista
  2. Oho, edellinen olin mä eikä tuntematon 😅 t. Tuuli

    VastaaPoista