Joulumieltä etsimässä

 

On ollut hieman hässäkkää,joulumieli on antanut odottaa itseään. Vaikeaa oli lahjojen kanssa,en halunnut ostaa mitään turhaa kenellekään,ärsytti edes käydä kauppakeskuksissa katsomassa kiireisiä ihmisiä,tulin pois. 

Paketoin aikaa,kierrätettyjä toivelahjoja,jokavuotisia perinnelahjoja ja kaikki paketoin jo kaapista löytyviin tarpeisiin.Minun näköiset lahjat,kerrankin,en sortunut ostoksille kiireessä vaikka meinasin,muutamastikin. Vaikea oppia pois totutusta. 

Yksi mitä erityisesti itse toivoin tältä joululta oli kiireetön metsäretki. Tänään hyppäsimme paalien päälle traktorin peräkärryyn,nuotio metsään ja kas,sieltä joulumielikin löytyi. 

Kuumetta on pienesti mutta ei anneta sen häiritä,jouluhan on lämmin juhla muutenkin! 

Rauhallista ja omannäköistä joulua! 

Lauantaivapaa

Keskellä kirkasta päivää Lahen näköalapaikalla ja tunnelma kuvissa tuntuu siltä että olisi auringonlaskua katselemassa. 

Lapsia oli mukana kyllä kolme mutta vanhin leikki isänsä kanssa sotaa joten oli aika paljon liikkeessä. Kun on tähän asti aina oltu lauantaisin jompikumpi töissä niin tälläinen yht'äkkinen viikonloppuaamun yhteinen aika ja vapaus tuntuu luksukselta. Mua on itseasiassa viimeiset viisitoistavuotta ottanut muuten päähän kaikki TGIF-päivitykset,koska ääriolosuhteita olivat nuo vapaat viikonloput. 

Tuo näköalapaikka on muuten ihana, kotikaupunki näytti muutenkin erityisen kivalta kun sai lämmitellä torilla elävän tulen äärellä ja lampaita katsellen,ai että! 

Kuinka kaikki muuttuu ja valokuvien tärkeys

Toimistopäivä. Etsiessäni macin uumenista yhtä kuvaa äsken unohduin selailemaan valokuvia viimeisen vuoden ajalta. Uskomatonta miten paljon sitä vuodessa muuttuu, lapset eniten mutta yllättävän paljon myös asiat ympärillä ja välillä ihmisetkin.

Jokunen kuukausi sitten taisin ääneenkin sanoa kuinka paikallaan kaikki asiat tuntuivat olevan ja nyt yhtäkkiä kaikki on muuttunut. No ei nyt ihan kaikki vaikka tuntuukin siltä, työpaikan vaihdos oli ja on niin suuri että se ravisteli koko perhe-elämämme hyvällä tavalla uusiksi. Ennen uuteen hyppäämistä saan nauttia välitilasta, olla iltaisin kotona ja kuunnella millainen olen. On nimittäin hassua kuinka vähän sitä kerkeää itseään kuuntelemaan ja kuinka plajon altistuu kiireessä sille että tekee niinkuin muutkin, tavasta. Nyt kun on ollut enemmän aikaa on omat arvot kirjattu ylös, niiden mukainen elämä vaatii vielä hieman asettelua ja luopumista mutta matka on aina päämäärää mielenkiintoisempi.

Niistä kuvista, ilman niitä kuvia olisi moni asia vuoden varrelta unohtunut, nyt moni hetki palasi uudelleen mieleen ja hymyilytti paljon. Isäni on onneksi todellinen valokuvaaja ja hänellä on myös minulta puuttuva arkistointigeeni ja kaikki miljoonat kuvat ovat pedanttisessa järjestyksessä, kunnioitettavaa. Ja mikä aarre nuo kuvat ovatkaan.

Blogi on herännyt henkiin siis,vihdoin.