Maailman helpoin näkkileipä

 Mies toi kaupasta pussin, lisäsin siihen 4 desiä kiehuvaa vettä, 3 ruokalusikallista öljyä,annoin seisoa kymmenisen minuuttia. 175 asteiseen uuniin noin 55 minuutiksi,ehkä pidemmäksikin, riippuen uunista.
Ja muuten päälle sormisuolaa ja yrttejä jos haluaa.

 Gluteeniton, rapea,nopea.....NAM!

Ei pelkkä perunannosto.

Eiliseen perunannostoon kiteytyi yllättäen moni asia. Spontaanisuus vai miten se sanotaan sekä luonto ja läsnäolo. Lauantai aamuna meillä ei ollut edes mielessä lähteä perunannostoon vaan päivä meinasi olla sitä samaa vähän ulkona tossa pihalla,ruokaa ja viikkosiivousta. Just.

 Koska tuo edellämainittu on alkanut tuntumaan vähän tylsältä,hyvältä mutta tylsältä,piti asialle tehdä jotain. Meillä on perheen sisällä vähän sellanen motto että jos joku asia tuntuu siltä että siitä pitää ruveta valittamaan niin kannattaa se asia muuttaa. Kun täällä elää tasavuosipohdintaa harrastava mies ja jousimies kenen ainakin henkinen laukku on koko ajan pakattuna, oli aika pienille muutoksille.

Tasavuosipohtija oli töissä,mutta me muut unohdettiin se siivous ja pakattiin itsemme autoon kohti enoni taloa. Läsnäolo tulee tuolla maalla ihan automaattisesti, ympärillä kun on peltoa metsää ja lapsuusmuistot niin rauhoittuu kummasti. Lapset olivat innoissaan ja E ihan pähkinöinä kun "Äiti, äiti, kato täältä tulee prinsessaperunoita"kun maasta nostettiin punaista perunaa. Isoja juttuja.

Koska tuo spontaani perunannosto teki hyvää, pyhitän maanantain hyvän muusikin parissa siivoukselle ja aion tänään nauttia paikallisesta koripallosta paikan päällä ja kotona himmentää valot ja sytyttää kynttilät. Koska elää pitää nyt siivota voi huomenna;)

Arkiruokaa.Hyvää arkiruokaa

Syksyiset illat on kyllä ihan varmasti alkuperäisesti suunniteltu pelkästään ulkoilulle, auringonpaiste syksyisenä hieman jo hämärään taittavana iltana, parasta! Tai sellainen raikkaudellaan ylitsevuotava sade, aika kivaa sekin!

Ruokapoliittisesti se tarkoittaa jotain sillä aikaa valmistuvaa ja tämän tämäniltainen oli kaikessa helppoudessaan ja hetkessä keksittynä yllättävän hyvää.

Laita uuni pariinsataan lämpenemään. Heittele öljyttyyn uunivuokaan kaapista löytyvät juurekset, meillä oli batattia,perunaa ja paprikaa. Paista pannulla kananpaloille ruskea pinta ja heittele vuokaan juuresten kaveriksi, käytin rintafileita mitkä saksin pienemmiksi mutta jätin reilun kokoisiksi silti.
Sekaan ruokakermaa tai ihan kermaa jos tykkää käyttää sitä kuten minä;)
Ja se miksi tämä oli niiiin hyvää niin sekaan chilisulatejuustoa, meillä oli kaapissa Polven Juustolan todella maukas versio mutta löytyy varmaan ihan kaupan omistakin valikoimista. Chili antaa just sitä potkua muuten niin tavalliseen arkimättöön. Uuniin ja ulkoile vajaa tunti.

Päälle tuoreita yrttejä ja aikuisten laseihin torstain kunniaksi valkoviiniä. Koska elämä on=)

Ahdistaa vai ihmetyttää vai miten tämän ottaisi.

Ensin mä pysähdyin tämän kotimaan poliittisen tilanteen äärelle, kokoamaan oman kantani ja sitten kuuntelemaan ja lukemaan muiden mielipiteitä. Aikamoista, äärilaitaa ja oman totuuden huutamista.

Sitten tuli tämä pakolaiskriisi, sen kummemmin miettimättä pysähdyin kertomaan lapsille mistä on kysymys ja koottiin tavaraa sitä tarvitseville ja toimitettiin eteenpäin. Takaraivossa pienenä ihmetyksenä muistutti edelleen nuo huutavat mielipiteet tuohon taloutemme kriisitilaan, mutta en enää jaksanut miettiä sitä.

Sitten ryhmä missä olen mukana, avustusryhmä hädänalaisille jouduttiin laittamaan kiinni, salaiseksi, joku oli auttajien henkilöllisyyden nähtyään päättänyt tehdä ilkivaltaa auttajille. Sitten rakas kotikaupunkini päättää ottaa vastaan näitä hädänalaisia ja muutama ihminen ottaa oikeudekseen kivittää avustajia ja ammuskella raketteja bussia kohti.
Ystäväni lapsuudesta painaa tykkää-nappia facebookissa, sen kummemmin lukematta tai tutustumatta kuvaan mutta katsoi siinä olevan isän ja lapsen jotain askartelujuttuja. No, ilmeisesti siinä olikin isä askarrellut valkoisen KKK-päähineen lapselleen, hän otti tykkäyksensä takaisin, hups! Sillävälin hänet kerettiin jo kovin sanakääntein leimata julkisesti, syyttää, haukkua...häntä tuntematta, asiaan perehtymättä.

Nämä sohvalle hyppivät jalat tuossa ovat vielä hetken ihanan vapaita. Hyppikööt ja iloitkoot.
Sillä meidän maailmamme tässä hetkessä on rauhaton ja tuomitseva, järkyttävän äkkipikainen.

Ahdistavaa on se että tuomitaan niin nopeasti, huudetaan ja vihataan. Jaetaan linkkejä mitä ei edes jaksa lukea mutta kun -otiskko oli niin mua, lähdekritiikkiä ei ole olemassakaan vaan totuuksina painetaan jaa ja tykkää ja mitä näitä on-nappeja.

Ahdistaa, ihmetyttää vai miten tämän ottaisi. Niin, opettaa noita hyppiviä jalkoja inhimillisiksi,humaaneiksi. Samalla nauttien oman elämän onnesta ja auttaen niitä ketkä sitä tarvitsevat,joo joo. Silti eniten ahdistaa tämä huutamisen ja äkkipikaisuuden ja solvaamisen ilmapiiri.
Itkettääkin ihan. Olen nimittäin oman Suomeni kanssa vähän pihalla.

Homemade kuorintavoide

Simppeliä ja ihanan tuoksuista.Toimivaa.

Käytetyt kahvinpurut ja kookosöljy sekaisin ja kuorimaan! 

Olen käytellyt kaapista löytyviä kosmetiikkapurkkeja loppuun yksi kerrallaan,ajatuksena korvata ne simppeleillä tuotteilla mitkä saattavat osa löytyä ihan omasta kaapista. 

Kuorintavoide jäi hotellin kylppäriin joten sitä ei edes tarvinnut odottaa loppuvaksi ennenkuin pääsin testaamaan tätä kotitekoista kosmetiikkaa.

Laittelin muutaman ruokalusikallisen öljyä ehkä reiluun desiin puruja. Iho on pehmeä ja tuoksuu hyvälle. Kookoksen voi tottakai korvata avokadoöljyllä jos tuoksu tökkii. Koklaa ihmeessä!

Nopea resepti vaan

Pakko jakaa tämä ihanuus,kaukana terveellisestä mutta lasketaan tämä sielunhoidolliseen kategoriaan😉

 

Mummon pannukakku 

8-10desiä maitoa

Sinne sekaan vatkataan 3 desiä vehnäjauhoja.Lisätään kolme tai neljä kananmunaa,teelusikallinen suolaa,2 ja puoli desiä sokeria,2teelusikkaa vaniljasokeria ja pari desiä kaurahiutaleita.Joukkoon vielä desin verran voisulaa (niimpä) ! 

Uuniin 250 asteeseen kunnes pinta on rapea ja kauniin ruskea,noin 20-25 minsaa. 

Todella hyvää!!! 

Palattiin nyt kun arki koitti koululaiselle niin tähän maanantaispesiaaliin eli iltapalana on vähän jotain extraa aina😉

Pataleipä

Juuri uunista otettu pataleipä tekee ainakin tästä sateisesta aamusta kertaheitolla paljon paremman. Rapea kuori ja vähän sormille tippuva voi, kuppi kahvia ja viltti päälle...ai että

Eilen illalla kulhoon mitattiin 8dl vehnäjauhoja, 2 tl suolaa, 1/4 tl kuivahiivaa ja 4 desiä vettä. Sekoitetaan tai laitetaan lapset asialle niin välttyy siltäkin;)
Liina päälle ja odottamaan aamuun. Taikinan on hyvä antaa kohota sen 12 tuntia ainakin, kannattaa tehdä siis hyvissä ajoin illalla jos ihan aamuksi haluaa.

Aamulla uuni päälle 225 asteeseen ja pata sinne kuumenemaan tyhjänä. Kohonnut taikina kipataan jauhoisen pyyhkeen päälle, painellaan ilmakuplat pois ja taitellaan nenäliinamaisesti kasaan.
Sitten kipataan pataan, kansi päällä puoli tuntia, kansi pois ja vielä 20 minuuttia.

Leipä irtoaa kuin itsestään, sitten voita ja ah!
Ja äidille terveisiä että teidän häälahja pata vuosien takaa on tähän asti paras leiväntekopata!

Seitsemän.

 Yhtä monta vuotta kuin on hän, on minun äitiyteni,ollaan samanikäisiä,kasvetaan vielä.
And oh boy has he grown, kamalan pieni vielä ja toisaalla jo aika iso.
Nimenomaan toisaalla, kun hän on kavereiden kanssa menossa ja harrastuksissaan, hän on jo iso poika. Menee ja tekee, huikkaa vaan ovelta että mä meen nyt sinne ja tonne. On ylpeyttä kyllä meissä vanhemmissa katsoa kuinka hieno ihmisen alku hänestä on tullut, rohkea menemään ja nopea saamaan kavereita. Kaverit ovatkin nousseet harrastusten ohella tärkeimmiksi asioiksi.

Kummitäti muisti koulun aloittavaa tuolla ihanalla kellolla, mulla on ollu muuten itselläkin oma Swatch aikoinaan, sen kanssa nukutaan ja sen kanssa opetellaan vastuuta. Seiskavee elää täysin hetkessä, tämä meidän versio ainakin, koulusta ei vielä huolehdita eikä jännitetä. Ulkona jos sais vaan olla, koko ajan,ja saahan siellä olla.
On jännä nähdä kyllä mihin suuntaan tuleva koulun aloitus nuorta miestä vie, nyt urheillaan kolmea lajia,kantaako kiinnostus niihin vai tuleekohan jotain ihan muuta.

Mun äitiys taas miettii näin kouluun lähdön kynnyksellä että riittihän seitsemän vuotta? Riittihän se antamaan sen ensimmäisen repullisen itsetuntoa ja itseluottamusta, opettamaan pitämään puolensa mutta muistamaan puolustaa niitä ketkä siihen eivät itse pysty. Opettamaan sydämen paikan.
Kouluun lähdön koen sellaisena ensimmäisenä hetkenä kun päästetään vähän irti ja saadaan katsoa tavallaan vähän kauempaa että millai tää äiti-juttu on mennyt.

Pori.

Tulee eittämättä sellainen olo että onhan meillä täällä Suomessa nyt vaikka ja mitä. Ensikosketus Yyterin santoihin oli timanttinen, tarpeeksi viileä ilma jotta itse nautin ja tarpeeksi lämmin jotta lapset nauttivat. Kävästiin muutaman yön minilomalla Porissa siis, sukuloimassa.
Pori yllätti kyllä positiivisesti, lasten kanssa matkaaville suosittelen erityisesti.

Fiilis taisi koko porukalla ( tai ainakin meillä vierailla;) olla koko reissun kuvanmukainen, lapsille löytyi paljon puuhaa. Pelle Hermannin puisto, liikennepuisto,laamat ja riikinkukot olivat tämän sillan matkan päässä Kirjurinluodolla,ilmaiseksi siis!

Mulle tuli sellainen fiilis että Porissa arvostetaan paikallisuutta ja ollaan ylpeitä Porilaisuudesta. Murre oli esillä muutenkin kuin puheessa siis, kadunvarsimainonnassa ja kylteissä. Kukat käärittiin papereihin mihin oli painettua sata vuotta vanhoja paikallisia lehtiä....

Olenko väärässä mutta ei meillä täällä nyt ihan noin aktiivisesti ylpeitä olla Lahtelaisuudesta? vai ollaanko?

Vähän jäi sellanen maku suuhun että tekisi mieli mennä siivoamaan kadunvarsia ja maalaaman kaupungin penkkejä täällä meilläkin.
Mutta menkää Poriin.

Eilinen

Espritin mekko menisi juhlissakin, sellaiseksi sen kai ostettaessa olin ajatellutkin mutta arkimekoksi se päätyi. Ihan kiva.

Tuo ihana nahkaranneke oli eilisen asun alku, löysin sen peratessani työhuoneen kaappiin piiloon laitettua pussia mikä sisälsi kaikkea lasten piirustuksista tuohon kyseiseen nahkarannekkeeseen!!
Tennarityttönä matalantennarin virkaa mulla toimittaa Supergat, väittäisin että converseja paremmat jalassa.

Mutta mekko on mulle liian iso vaikka ihana onkin ja siitä ihan kiva-tuomio tuleekin, tämä olisi siis valmiina seuraavalle omistajalle?

Kahestaan

Hän on seitsemän. Hän on luonteeltaan erilainen kuin minä,törmäämme tällä hetkellä henkisesti toisiimme usein,välillä täysillä ja välillä vaan pienesti. Ehkä se on hänen kehitysvaiheensa, ehkä se on minun kehitysvaiheeni,mene ja tiedä. Tiedän että molemmat kaipasimme tälläistä yhteistä päivää, rauhan olla kaksin (tai no oli meitä kolme mutta kun ne pikkuvarpaat osaa vielä olla niin nätisti).
Menimme museoon.
Lahden historiallinen museo on kaunis jo itsessään, en ole siellä aiemmin käynyt tämän kolmetoistavuotisen täällä asumisen aikana,ehkä noloakin vähän,vai unohdus.
Sillä tykkään kulttuurista todella,muistin meinaan maanantaina yhtäkkiä kirjastossa että nautin joskus aiemmin runoista ihan tosissaan,taidan olla jarruttanut näissä ruuhkavuosissa kun tällälailla olen oppinut tuntemaan itseäni taas;)

 Jokatapauksessa nuo ylläolevat Maria Laineen maalaukset saivat minut käymään tuon huoneen kahteen kertaan, pysäyttäviä. Museon ensimmäinen kerros koostui nykytaiteen ja vanhojen teosten yhdistelmistä, siellä oli kaikille aisteille jotain ja lapsen makuun huikea!

Ja sitten tuo seiskavee jaksoi olla loputtoman kiinnostunut Lahden palosta, talvisodan pommituksista ja mitä kaikkea se Fellmannin herra nyt omisti ja hääräsi.

Vaunujen kanssa pääsi kaksi ekaa kerrosta tuollalailla pupunkorvia vaan näyttämällä, iisisti,kolmanteen ei ollut kuin portaat.

 Koko museon siistein huone, pimeä asenäyttely siellä kolmannessa kerroksessa,siistii ja makeeta ja justtollasellakonekiväärillämäkinhaluaisinampua-tyylistä upeaa!

Me viihdyttiin tuolla semmoset pari tuntia, ratkottiin mistä Lahden palo aikoinaan syttyi-mysteeriä ja luettiin ääneen tarinoita Torin arkeologisista kaivauksista. Teki hyvää Lahtelaisille vähän syventää tietoutta omasta kaupungistaan.

Jotenkin oli sopivaa että satoi aivan kaatamalla kun poistuttiin tuolta, muistan päivän nyt paremmin,kun juostiin täysiä kaatosateessa ihan kahdestaan (oli meitä kolme) PikkuVeskun puistossa. Siellä ei meinaan ollut ristinsielua paitsi me ja linnut.

 Paistettiin ruoaksi lettuja, nostettiin malja kesälle ja hänelle ja oltiin ihan kuin me ei koskaan oltaiskaan törmäilty.